Jumaltarusto

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on Google+Email this to someone

Mytologioita on kaikilla kansoilla. Mytologia tarkoittaa myyteistä, yksittäisistä kertomuksista, koostuvaa kokonaisuutta, joka kuvaa kaiken olevaisen alkuperää ja taustoja.

Myytit siis selittävät, miksi asiat ovat siten kuin ne meidän koettavissamme ovat kertomalla myyttisten alkuaikojen merkittävistä tapahtumista sekä jumalten ja sankareiden tuolloisista teoista, jotka ovat johtaneet maailman ja sen ilmiöiden muotoutumiseen. Ne ovat edustaneet aikansa tiedettä, ja osoittaneet uskonnollisia arvoja sekä normeja.

Maailman synty

Skandinaavit kertovat, että maailma syntyi alkujätti Ymirin ruumiista, kun jumalat silpoivat sen: jätin verestä nousivat meret, lihasta maa, kallosta taivaankansi ja aivoista pilvet taivaalle. Särkymisteema on läntiselle maailmalle tyypillinen maailmansyntykäsitys.

Myyttiseen alkuaikaan sijoittuvat myös luonnonilmiöiden, aineiden ja eläinten synnyt. Synnyt olivat pyhää tietoa, jota esimerkiksi tietäjä saattoi käyttää parannustoimissaan – palauttaakseen maailmanjärjestyksen.

Maailman rakenne

Maailma käsitettiin esikristilliseen aikaan monikerroksiseksi. Siinä oli läsnä useita ulottuvuuksia, joista vain yksi oli ihmisten elettävä. Kerrosten määrä vaihteli eri käsityksissä. Niitä saattoi olla kolme, viisi, seitsemän tai useampiakin. Kerroksittaisuutta on tulkittu muunmuassa yksittäisistä loitsurunoista.

Pääjako oli kolmitasoinen: Ylinen, alinen ja keskinen maailma, joista viimeisessä ihmiset ja näkyvä luonto sijaitsivat. Ylisessä maailmassa, taivaanlaen takana, asuivat jumalat ja osa haltiosta; alisessa puolestaan sijaitsivat vainajien ja maan jumaluuksien sekä haltioiden asunnot.

Monikerroksinen oli myös skandinaavien maailma. Erikseen olivat aasojen ja vaanien, jättien ja ihmisten maat sekä Hel, tuonela. Niitä yhdisti maailmanpuu Yggdrasil, joka kurotti joka kerrokseen.

Ihminen

Skandinaavien mytologian mukaan ensimmäiset ihmiset olivat Askur ja Embla. Heille antoi aasoista Odin hengen, Hönir sielun ja Lodurr veren ja punan poskille. Näinollen myös skandinaavien ihmiskäsityksessä on havaittavissa useita puolia: ruumiin ohella henki ja sielu. Varjosielua kutsuttiin fylgjaksi. Se esiintyi usein naishahmoisena ja toimi jonkinlaisena suojelushaltijana. Isän kuollessa se saattoi siirtyä pojalle, joten sitä pidettiin myös suvun suojelijana. Saamelaisen noidan toiminta mahdollistui niinikään sielujen moninaisuuden ansiosta.

Haltiat (tontut)

Haltiat ovat paikkaan sidottuja olentoja, jotka hallitsevat omaa aluettaan ja huolehtivat siitä. Käsitys periytyy animistisesta ajattelutavasta, jonka mukaan kaikella olevaisella on sielu: niin ihmisillä, eläimillä, puilla kuin kivilläkin. Sielukkaina näillä kaikilla on ollut myös väkeä, energiaa, jota kautta ne on käsitetty toimeliaiksi, kiviä myöten elollisiksi olennoiksi.

Sielulle on haluttu antaa myös nimi, ja suomalaiset kutsuivat sitä haltijaksi. Sittemmin haltia käsitettiin isännästään erilliseksi olennoksi; näinpä on ihmisen varjosieluakin nimitetty toisinaan haltiaksi.

Haltioilla oli erilaajuisia hallinta-alueita yksittäisistä puunrääpäleistä aina metsiin, lähteistä kokonaisiin vesistöihin. Näinollen ihmiset olivat kaikkialla haltioiden ympäröimiä. Suhtautuminen niihin perustui pitkälti siihen, kuinka merkityksellisiksi tai väekkäiksi ne on kulloinkin koettu. Riistamaan haltiaa oli syytä liehitellä, mutta pajupilliksi veistettävää oksanpätkää tuskin nähtiin tarpeelliseksi pensaan haltialle hyvitellä.

Taloa laitettaessa oli syytä pysyä hyvissä väleissä paikkaa hallitsevien haltioiden kanssa. Paikkahaltia nimittäin siirtyi talon haltiaksi ja oikein hyviteltynä suojeli kyllä talon, mutta saattoi kaltoin kohdeltuna saattaa talon turmioon.

Myös vainajauskomukset sekoittuvat haltiakäsityksiin. Taloon muuttavan morsiamen mukana näet seurasivat hänen esiäitiensä henget, jotka asettuivat kynnyksen juureen ja osaltaan vaikuttivat talon menestykseen. Kalmistoon haudatut esi-isät vaikuttivat myöskin tilan menestykseen.

Skandinaavit kertoivat maata suojelevista hengistä, landvættir, joiden tehtävänä oli suojella tiettyä maa-alaa vihamielisiltä uhkaajilta. Ne toimivat siis paikkahaltioiden tapaan. Sittemmin niitä ryhdyttiin Ruotsissa kutsumaan tontuiksi.

Oma haltiaryhmänsä olivat skandinaavisittain kutsutut álfar. Niiden kerrottiin majoittavan omaa maailmaansa, álfheimuria, missä myös hedelmällisyyden jumala Freyr asui. Niille oli omistettu oma uhrijuhlansa, álfablót, vuodentulolle ja rauhalle. Niihin liitettiin myös käsityksiä vainajainpalvonnasta.

Jumalat

Ihmiset tarvitsivat jumalten apua tässä maailmassa, päivittäisessä elämässä. Suhde jumaliin oli hyvin henkilökohtainen ja välitön eikä samalla tapaa etäinen kuin kristinuskossa. Rukoukset ja rituaalit olivat kiinteä osa jokapäiväistä elämää liittyessään lähes kaikkiin riskinalaisiin pyrintöihin.

Ukkosenjumala

Ukkosenjumalaa, Ukkoa pidettiin jumalista vahvimpana, epäilemättä siksi, että ukkosmyrsky on luonnonilmiöistä väkevin. Sana ukkonen suomen kielessä on alkujaan Ukon hellittelynimi. Ukko on käsitetty ihmisen kaltaiseksi olennoksi, vaikkakin joissakin kansanrunoissa on viitteitä myös vanhempaan käsitykseen linnunhahmoisesta ukkosenjumalasta, mitä tavataan nykyäänkin siperialaisten sukukansojemme parissa.

Vanhoissa loitsuissa ja rukouksissa viitataan Ukon aseisiin monesti. Näitä ovat mm. kultainen kurikka, vaskinen vasara ja kivinen tai tulinen miekka, ja myös ukonvaaja (ukonnuoli), jonka kivinen kärki löytyikin usein paikalta, johon salama oli lyönyt. Nämä kärjet ovat olleet kivisten reikäkirveiden teräosia. Ukon vaajoja pidettiin tehokkaina taikakaluina. Joissakin runoissa on mainittu sateenkaari Ukon jouseksi.

Sodan jumala

Viikinkiaika oli levotonta, mistä todistavat hautalöytöjen suuret asemäärät. Joillakin paikoin, kuten Luistarissa, on ihmisten mukana haudattu aseita jopa kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa, josta lähteneet viikingit ovat sentään kuuluisia sotaisuudestaan. Myös erittäin arvokkaita loistoaseita on Suomesta löytynyt huomattavan paljon. Viikinkiaikaan talonpojat ovat puolustautuneet omin voimin, mutta aseet ovat olleet myös statussymboleja, joista on maksettu huikeita summia.

Pitäjillä oli puolustautumista varten viikinkiaikaan usein oma vuorilinnansa, jonne asukkaat saattoivat hakeutua turvaan vieraiden joukkojen liikkuessa alueella. Ne muodostivat pitäjienvälisiä linnoitusketjuja. Linnoitusten kesken tiedotettiin vieraiden joukkojen liikuskelusta alueella merkkirovioin. Skandinaavit nimittivät Suomen etelärannikkoa Balagarðssiðaksi, roviomaan reunaksi, ilmeisesti juuri tämän merkkiroviojärjestelmän vuoksi.Vihollisen hyökättyä jonkun linnoituksen kimppuun saattoi läheisen naapurilinnoituksen soturijoukko puolestaan hyökätä vihollisen selustaan ja ahdistaa se kahden tulen väliin.

Suomalaiset puolustautuivat harvasta asutuksesta ja vähäisestä väestöstä huolimatta usein voitokkaasti. Vuonna 1050 esimerkiksi tunkeutui suuri viikinkilaivasto Kokemäenjokea Hämeeseen, missä kuitenkin tuli kukistetuksi. Laivaston rippeet joutuivat pakenemaan Porvoonjokea Suomenlahdelle.

Rauhattomina aikoina suomalaiset soturit saattoivat hyvinkin turvautua erityiseen sodanjumalaan, vaikka vanhakantainen pyyntiuskonto olikin hyvin rauhanomainen. Tiedot erityisestä sodanjumalasta ovat melko vähäisiä, mutta viitteitä sellaisen tuntemisesta kuitenkin on.

Tietäjäjumala

Odin on hyvin monitahoinen jumaluus. Hän on ennen muuta sodan ja runouden jumala, mutta myös kuolleiden valtakunnan Valhallan isäntä ja jumalten päämies sekä loitsujen isä.

Odinille annetut moninaiset tehtävät palautuvat kuitenkin kahteen tärkeään: hän on Jumalten ja ihmisten päällikkö sekä suurnoita. Skandinaavisessa yhteiskunnassa nämä puolestaan palvelivat yksinomaan hallitsijan (maallista sekä hengellistä) valtaa: oikeuttivat skandinaavisessa viikinkiaikaisessa yhteisössä päällikön ehdottoman vallan osoittamalla sille myyttisen esikuvan.

Odin on myös sodan jumala. Tällaisena hän ei ollutkaan erityisen suosittu Skandinaviassa eikä Islannissa, missä valtaväestön muodostivat rauhaan ja jatkuvuuteen perustavat talonpojat. Sen sijaan Brittien saarilla on merkkejä Odin-kultista; sen olivat vieneet mukanaan vallan ottaneet tanskalaiset soturikuninkaat. Siellä aristokratialla olikin syytä puolustella valtaansa. Odin oli aristokraatin jumala.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on Google+Email this to someone